Tuntiratsastajien mestaruuskisat 2006
Jokavuotiset ratsastuskouluoppilaiden mestaruuskilpailut ratsastuskoulujen opetushevosilla (tuttavallisemmin tuntsarit) järjestettiin tänäkin vuonna Lahden Messilässä 4.-6. elokuuta 2006. Helteisenä viikonloppuna mestaruuksista kilpailivat 33 ratsastuskoulua ja noin 250 ratsastajaa 150 hevosella ja ponilla. Poniratsastajat, juniorit, seniorit ja yli 40-vuotiaat aikuisratsastajat kisasivat sekä este- että kouluratsastuksessa omissa sarjoissaan.
Pääsin edustamaan Relanderin Ponitallia kouluratsastuksessa Pähkinä-ponilla. Perjantaina 4.8. osallistuimme poniratsukoiden karsintaluokkaan helppo B:0 2000. Verryttelyalueella oli kova vilske, kun monta kymmentä ratsukkoa valmistautui suoritukseensa. Rata sujui kuitenkin ihan mukavasti, ja sijoituimme omassa karsintaryhmässämme kolmansiksi.
Kaikkiaan poniratsukoita oli 49 eli kaksi karsintaryhmällistä. Finaaliin pääsi kummastakin karsintaryhmästä yhdeksän ratsukkoa.

Pauliina ja Pähkinä kouluradalla
Yöpymässä kävimme Mikkelissä, ja seuraavana aamuna suuntasimme taas kohti Messilää. Sää oli aurinkoinen ja kuuma ja vesi kelpasi hyvin sekä hevosille että ratsastajille. Starttasin toisena heti aamuyhdeksän jälkeen. Rata (helppo B:1 2000) ei mennyt ihan nappiin, koska Pähkinä hieman katseli kentän kastelussa tulleita vesilätäköitä. Olimme lopputuloksissa kahdeksansia. Ponien koulumestaruuden voitti Lahnuksen ratsastuskoulua edustaneet Sanna Kivelä ja Ruskelan Naxos.
Kokemus oli mukava ja tunnelma kisoissa hyvä. Kiitos Kirsille ponin lainasta, ensi vuonna uudestaan!
Pauliina Koivisto
|