header
 
Valikko
Ratsastuksenopettajat ja muu henkilökunta

Tavoitteemme on järjestää tehokkaat, monipuoliset ja vaihtelevat tunnit. Tuntisuunnittelussa pyrimme ottamaan huomioon myös oppilaiden toiveet. Opettajia on tällä hetkellä tallilla useampia. Jokainen heistä on oma persoonansa, jolla on oma tyylinsä opettaa. Tämä kannattaa ottaa rikkautena.


Jussi ja Eddy Nid


Jussi Ahtiainen

"Olen harrastanut ratsastusta pienestä pitäen, sillä vanhemmillani on Lappeenrannassa oma talli. Olen kilpaillut etupäässä kouluratsastuksessa. Koulua olen kilpaillut juniorivuosinani kansallisella helppo A ja vaativa B tasolla. Viime vuodet olen kilpaillut vain aluetasolla. Esteratsastuksessa suurin saavutukseni lienee ratsastuksenohjaajakokeen hyväksytty suorittaminen (110 cm). Esteitä olen kilpaillut aluetasolla parhaimmillaan 100 cm luokissa.

Valmistuin yhteisöpedagogiksi (AMK) Mikkelin ammattikorkeakoulusta jouluna 2009 ja ratsastuksenohjaajaksi Harjun Oppimiskeskuksesta vuonna 2006. Olen lisäksi Centered Riding ja Horsebic -ohjaaja. Haluaisin opettaa tehokasta mutta kevyttä ratsastusta. Oma erityinen kiinnostuksenkohteeni on ratsastajan istunta, mistä pyrin jatkuvasti etsimään lisää tietoa, erityisesti ratsastajan anatomiasta ja fysiologiasta. Jatkokouluttaudun tällä hetkellä hevoshierojaksi Ypäjällä."

 


Virve


Virve Haajanen

"Aloitin ratsastuksen 6-vuotiaana Relanderin ponitallilla Mikkelissä. Ratsastuskouluissa jatkoin oppilaan aina aikuisikään asti. Ensimmäisen oman hevosen, Alin sain vuonna 1998. Alilla olen kilpaillut esteissä parhaimmillaan 110 cm –luokia ja koulua helppo A -tasolla. Nykyäänkin käyn sekä este- että kouluvalmennuksissa ja kilpailemaankin pyrin aina kun aika antaa periksi. Omassa valmentautumisessa kumppanina tällä hetkellä pääsääntöisesti arabiori Risto (Briuselis).

Olen valmistunut oppisopimuksella Ypäjältä hevosenhoitajaksi vuonna 1998. Ratsastuksenohjaajaksi valmistuin vuonna 1999, myös Ypäjän hevosopistosta. Ratsastuksenopettajaksi valmistuin joulukuussa 2006.

 


Anu


Anu Kämäräinen

"Olen Anu Kämäräinen, 21-vuotias ratsastuksenohjaaja Iisalmesta. Valmistuin Ypäjän Hevosopistolta (rok22) syksyllä 2011 ja sen jälkeen olen työskennellyt täällä Relanderin ponitallilla ratsastuksenohjaajana. Minut olet todennäköisesti nähnyt jo aiemmin samana kesänä, sillä suoritin täällä jo työharjoitteluni ennen valmistumista. Tällä hetkellä opiskelen Mikkelin ammattikorkeakoulussa yhteisöpedagogi-linjalla. Tätä koulutusta toivon voivani hyödyntää myös opetustyössäni.

Valmentaudun ja kilpailen mahdollisuuksien mukaan tasapuolisesti sekä koulu- että esteratsastuksessa; pidän molemmista enkä ole osannut valita sitä 'omaa' lajia. Opettajana olen kannustava ja positiivinen, mutta tarkka. Minulle perusasiat ovat tärkeitä ja niistä jaksankin aina muistuttaa."


Kirsi Relander

Kirsi on valmistunut Ypäjältä ratsastuksen opettajaksi. Nykyään Kirsi keskittyy lähinnä tallin johtamiseen. Kirsi pitää tunteja vain satunnaisesti.


Hanna ja Amigo


Hanna Kortelainen, "Hilppu"

"Olen 30-vuotias sairaanhoitaja, hevosenhoitaja, tuleva valmentaja Mikkelistä. Olen käynyt Kyra Kyrklundin klinikoissa, Erika Häkkisen opissa sekä monien muiden valmentajien ohjauksessa. Olen nähnyt monenlaisia lähestymistapoja, joilla on yritetty auttaa ratsastajaa ja hevosta. Minuun suurimman vaikutuksen ovat tehneet Kyra ja Erika. Erikan Centered Riding -opetuksessa opin itsestäni paljon ja haluan jakaa oppimaani myös omille oppilailleni. Opiskelen tällä hetkellä ratsastuksenohjaajaksi Kiuruvedellä. Valmistun ohjaajaksi keväällä 2012.

Ohjaajana olen sinnikäs, kannustava, reipas ja iloinen. Opetan kaikenikäisiä ratsastajia. Käyn eri talleilla opettamassa ratsastusta ja hevostaitoja. Korostan hevosmiestaitojen opettelun tärkeyttä, jotta ratsastajista voisi tulla taitavia. Hyvä ratsastaja ymmärtää hevosen elämää ja kieltä.

Opetellaan yhdessä, jotta meistä tulisi parempia!"

 


Niina ja Dille

Niina Autere

"Olen valmistunut Harjun oppimiskeskuksesta hevostenhoitajaksi vuonna 2006 ja opiskelen nyt Ylä-Savon ammattiopistossa tallimestariksi. Olen erityisen kiinnostunut varsojen ja nuorten ponien kanssa puuhastelusta."


Hoitajat

Lisaksi tallilla toimii aktiivinen ja iloinen hoitajaporukka, joka mm. auttaa ratsastajia hevosten laittamisessa tunnille ja tunnin jälkeen.