|


|
SYKSYN 2010 ALUSTAVA
TUNTIKALENTERI
Tunneilla ratsastetaan monipuolisesti koulua,
esteitä
ja maastossa. Koulujaksot kestävät noin 5-6 tuntia,
estejaksot
2-3 tuntia ja maastot sijoittuvat valoisan aikaan sopiviin
väleihin.
Koulupainotteiset ryhmät on mainittu erikseen. Oppilaat
voivat
esittää toiveita tuntien suhteen suoraan opettajalle.
- 10-kortit ovat jatkossa voimassa 12 viikkoa
aloituspäivästä.
Jatkoaikaa voidan myöntää painavista syistä (vakavat, pitkäkestoiset sairastumiset yms.)
- Hoitajat saavat ratsastuskorteista alennusta, jos
tunti on arkipäivisin
klo 15 tai klo 16. Kausikortista 10 € ja 10-kerran
kortista
5 €.
SYKSYN TUNTIEN VARAAMINEN
- Oheinen kalenteri on alustava eli muutoksia tehdään
tarpeen mukaan. Talli pidättää oikeuden ryhmien
muuttamiseen tarpeen vaatiessa.
- Kalenteri on tehty melko pitkälle tämän kevään
kalenterin mukaan. Muutama pieni ryhmä on
lakkautettu/vaihdettu
paikkaa.
- Toukokuun ajan etuoikeus ilmoittautua ryhmiin nillä,
ketkä
ovat olleet mukana ko ryhmässä tänäkin keväänä.
Kesäkuun alusta asti ryhmiin otetaan myös muita.
Alkeisryhmiin
ja talutustunneille otetaan ilmoittautuneita nyt heti.
- Ilmoittautua voit Kirsille ensisijaisesti
sähköpostitse.
Tarvittaessa voit toki myös soittaa.
- Kun olet ilmoittautunut, pyydä tallilla käydessäsi
pankkisiirto, jolla voit maksaa varausmaksun 100
euroa/talutustunneille
50 euroa. Varausmaksu maksettava 15.6. mennessä.
Varausmaksu
vähennetään syyskauden alkaessa kausi-/10-kerran
kortista.
- Varausmaksu palautetaan vain
lääkärintodistusta
vastaan, ei muissa peruutustapauksissa.
- Syyskausi alkaa lauantaina 14.8. Kun
olet maksanut
varausmaksun, oletamme että aloitat tunnit heti
syyskauden
alussa. Jos aloitat myöhemmin, ilmoita se
hyvissä
ajoin ennen syyskauden alkua.
- Syksyn hinnastot nähtävissä hinnastosivulla sekä
myös tallin seinällä. Kausikortilla ratsastat kaikkein
edullisimmin.
SYKSYN ALUSTAVA TUNTISUUNNITELMA
Maanantai | Tiistai | Keskiviikko | Torstai | Perjantai | Lauantai
Maanantai
Aika |
Ryhmä |
Opettaja |
15 |
kysynnän/tarpeen mukaan |
Hanna |
16 |
n. 2-3 vuotta ratsastaneet lapset ja
nuoret,
esteet noin 40 cm |
Hanna |
17 |
n. C-merkkitaso, lapset/nuoret |
Hanna |
18 |
Aikuiset-nuoret, B-taso |
Jussi |
19 |
Aikuiset paljon ratsastaneet kouluryhmä
(puomeja mennään, ei esteitä) |
Jussi |
20 |
Aikuiset paljon ratsastaneet,
yleisryhmä |
Jussi |
Tiistai
Aika |
Ryhmä |
Opettaja |
16 |
Lapset/nuoret alkeiskurssi
alkaa
17.8. |
Sara |
17 |
Jatkoryhmä noin 1 vuoden
ratsastaneet,
estealkeet aloitettu
|
Virve |
18 |
Ohjattu talutusratsastus n.
3-6 vuotiaat |
Virve |
| 18.30 |
Ohjattu talutusratsastus 6-vuotiaat ja
vanhemmat |
Virve |
19 |
Aikuiset-nuoret, paljon
ratsastaneet |
Virve |
20 |
KISATREENIRYHMÄ (max 6 hlö)
n. B-A-taso |
Virve |
Keskiviikko
Aika |
Ryhmä |
Opettaja |
10-11 |
Aikuisten päivätunti |
Virve/ Jussi |
16 |
Aikuiset-nuoret n. C-taso |
Virve |
17 |
Lapset-nuoret perusmerkkitaso, esteet
40-50 cm |
Virve |
18 |
Nuoret-aikuiset C-B-taso |
Virve |
19 |
Aikuisten jatkoryhmä, estealkeet
aloitettu |
Virve |
20 |
Aikuiset/nuoret B-merkkitaso/enemmän
ratsastannet
Tähän otetaan max. 7, mutta kaikkien on hankittava
kausikortti |
Virve |
Torstai
Aika |
Ryhmä |
Opettaja |
15 |
Avoin |
|
16 |
Lapset perusmerkki-C-taso |
Virve |
17 |
Lapset/nuoret n. C-merkkitaso kohti
B:tä |
Virve |
18 |
Aikuiset-nuoret enemmän ratsastaneet |
Jussi |
19 |
Aikuiset n. C-merkkitso (esteet
aloitettu) |
Jussi |
20 |
Aikuiset paljon ratsastaneet,
koulupainotteinen?
(kysyntä määrää) |
Jussi |
Perjantai
Aika |
Ryhmä |
Opettaja |
16 |
Lapset/nuoret perusmerkkitaso, esteet
n. 40-50
cm |
Virve |
17 |
Nuoret
C-B-taso |
Virve |
18 |
Estepainotteinen pienryhmä n. B-taso /
enemmän
ratsastaneet
|
Virve |
19 |
Aikuiset muutaman vuoden ratsast.
estealkeita harjoitellaan
|
Virve |
20 |
Aikuiset/nuoret paljon ratsastaneet |
Virve |
Lauantai
Aika |
Ryhmä |
Opettaja |
10 |
Tässä tullaan pitämään
3-4 kerran este- ja koulukursseja |
Virve/Jussi |
11 |
Nuoret/aikuiset C-B taso |
Virve |
12 |
Aikuisten jatkoryhmä, esteet alkaa
alkeista |
Virve |
13.30 |
Lapset/nuoret perusmerkkitaso, esteet
n. 40-50
cm |
Virve |
14.30 |
Lasten alkeiskurssi alkaa
21.8. |
Virve |
15.30 |
Ohjattu talutusratsastus n. 3-6
vuotiaat |
Virve |
16.00 |
Ohjattu talutusratsastus väh.
6-vuotiaat |
Virve |
Koska Virvellä on jälleen todella paljon tunteja, tulee
Jussi ja Sara tulevat aina toisinaan opettamaan 2-3 viikon
jaksoja
useista ryhmistä. Pääsääntöisesti
niin, että Jussi tuurailee lähinnä myöhäisempiä
ryhmiä ja Sara aikasempia ryhmiä/lauantaita. Jussin
opinnot
jatkuu, joten Jussinkin tunneilla tullaan toki tuuraajia
näkemään.
Syksyn toivekyselyssä oli toivottu jonkin verran
pienryhmätunteja.
Niissä on esiintynyt jonkinverran ongelmia, joten niitä
on nyt vähemmän. Lauantaiaamujen este- ja
koulukurssiryhmät
ovat max 6 henkilön ryhmiä. Lisäksi on otettu käyttöön
30 minuutin yksityistunnit. Yksityistunteja voit ottaa
iltapäivisin
ennen ryhmätuntien alkamista sekä joinakin päivinä
klo 21, tai lauantaisin silloin kun opettajatilanne sen
sallii.
TERVETULOA RATSASTAMAAN!
Relanderin Ponitalli
kirsi.relander@relanderinponitalli.fi
puh. 050 55765209
TUNTIEN TASOMÄÄRITTELYJÄ
- Jatkotaso = vähintään alkeiskurssin
käynyt - n. 40 tuntia ratsastaneet
- C-taso = olet ehkä jo suorittanut
C-merkin
tai sinulla on siihen tarvittavat valmiudet eli pystyt
hyppäämään
noin 50-60 cm esteradan ja hallitset hevosesi melko
hyvin jo kaikissa
askellajeissa, pystyt laukassakin ratsastamaan jo
erilaisia ratsastusradan
teitä. Osaat jo kouluratsastusliikkeitä. Olet
ratsastanut
vähintään 3-4 vuotta.
- B-taso = olet suorittanut tai aiot
pian suorittaa
B-merkin tai sinulla on valmiudet siihen eli pystyt
hyppämään
jo noin 70-80 cm esteradan. Kouluratsastustakin osaat jo
pidemmälle.
Saat ratsusi jo ainakin ajoittain liikkumaan oikeassa
muodossa.
Olet ratsastanut jo 5-8 vuotta.
- Paljon ratsastaneet = ovat
ratsastaneet vähintään
7 vuotta, usein jo 10 vuotta tai enemmänkin.
Jokainen ryhmä pyritään vielä kokoamaan niin
että ratsastajilla olisi samansuuntaiset tavoitteet.
Syksyllä
ryhmät hakevat alkuun miehitystään ennen kuin sopivat
ryhmät löytyvät. Kerro rohkeasti omia toiveitasi
niin opettajille kuin myös Kirsille!
Relanderin Ponitalli pidättää oikeuden kaikkiin
tuntimuutoksiin kuten esim. ryhmien yhdistelyyn ja
lopettamiseen
niiden jäädessä pieniksi.
|