Kesä 2023 – Leirit ja kurssit

Tallillamme on järjestetty jo yli 30 vuoden ajan tehokkaita ja laadukkaita ratsastusleirejä lähinnä kesäisin. Lisäksi kesäisin ja muiden lomien aikana pidämme erilaisia kursseja ja päiväleirejä. Saimaan monipuoliset maisemat luovat upeat puitteet kokemukselle ja yli 20 erirotuista ja -kokoista ponia ja hevosta takaavat sen, että jokaiselle ratsastajalle löytyy sopivan kokoinen ja tasoinen ratsu. Leireillämme todellakin opit sekä ratsastus- että teoriatunneilla, mutta silti leireily ei ole totista puurtamista, vaan rentoon ohjelmaan kuuluu myös uintia läheisellä uimarannalla, vapaaehtoinen leirikaste, grilli-ilta grillikatoksessa, ponileikkejä ja saunomista rantasaunalla. Kylän uimarannallekin vain 5 minuutin kävelymatka.

Yöleirimme ovat 3-6 vrk:n mittaisia ja ne sisältävät mm.

  • majoituksen siisteissä leirikämpissämme
  • kaksi maukasta ja monipuolista ateriaa päivässä sekä aamu- ja iltapalat
  • kaksi tuntia ratsastusta päivittäin (koulua, esteitä ja maastoa) leiriläisten tason ja toiveiden mukaan
  • hevosmiestaitojen harjoittelemista teoriassa ja käytännössä
  • ikioman leirihoitsun
  • kärryillä ajoa, ponileikkejä, tuntien videointia
  • tapaturmavakuutuksen
  • mahdollisuuden suorittaa SRL:n ratsastus- ja hoitomerkkejä

Ratsastustunneilla mahdollisuus päästä kokeilemaan myös working equitationia (työratsastusta). Yöratsastus voidaan ottaa mukaan kaikilla yöleireillä, jos näin toivotaan!

Pääset vaikuttamaan leirien ohjelmaan palauttamalla leirikyselyn kesäleirien tapauksessa viimeistään huhtikuun aikana!

Kaikille leireille voit osallistua myös omalla hevosella; hinta sama sis. karsinapaikan ja perusrehut. Jos haluat ratsastaa osan tunneista tallin hevosella, niistä tunneista veloitamme 20 euroa/kpl. Halutessasi voit osallistua myös kurssimuotoisesti, jolloin majoitus ja aamupala jäävät pois. Hinnasta vähennetään 30 euroa.

Leirille saapuminen

4-6 vuorokauden leireille voit saapua edellisenä iltana klo 18-20 välillä. Tuolla välillä haemme myös junalta tai linja-autolta Mikkelistä.

Kaikki leirit päättyvät viimeisenä päivänä noin klo 16.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen

Lisätietoja kursseista ja leireistä saat parhaiten Kirsi Relanderilta, p. 050-557 6209.

Ilmottautumiset tehdään sähköpostitse osoitteeseen kirsi.relander [at] relanderinponitalli.fi HUOMIO! Alaikäisen ilmoittautumiset huoltajan toimesta huoltajan sähköpostiosoitteesta

Kerro ilmoittautumissähköpostissa:

  • leiri, jolle osallistutaan
  • osallistujan nimi, paino, pituus ja ikä
  • osoite
  • puhelinnumero
  • sähköpostiosoite, johon lähetetään leirikirje ja lasku
  • alle 18-vuotiailta huoltaja + huoltajan yhteystiedot, jos eri kuin yllä
  • ratsastuskokemus

Saat vahvistuksen ilmoittautumisen onnistumisesta paluuviestinä sähköpostiisi. Jos vahvistusta ei ala kuulua viikon sisällä ilmottautumisesta, varmista viestin perillemeno esim. uudella sähköpostilla tai puhelimitse. Laskut tulevat sähköpostiin. Varausmaksu on suluissa oleva summa. Se vähennetään kokonaishinnasta. Varausmaksua emme palauta peruutuksen sattuessa.
Loppumaksu tulee maksuun kaksi viikkoa ennen leirin alkua. Sen palautamme vain sairastapauksessa lääkärintodistusta vastaan. Ilmoitathan meille välittömästi, jos et pääsekään leirille mukaan.

Ilmoittautumisen jälkeen voit halutessasi käydä täyttämässä tallis sivuilla julkaistava leirikyselyn. Leirikyselyllä on mahdollista esittää toivomuksia leirin sisältöihin.

Leirikirjeet julkaistaan tänäkin vuonna kotisivuillamme kevään aikana. Eli emme lähetä enää erillistä leirikirjettä sähköpostiin vaan tarvittavat tiedot löytyvät kevään aikana kotisivuiltamme.

TERVETULOA NAUTTIMAAN KESÄSTÄ JA OPPIMAAN!

Kirsi Relander
Relanderin ponitalli


Relanderin Ponitalli pidättää oikeuden kaikkiin muutoksiin kuten esim. leirin teeman vaihtamiseen mikäli ilmottautuneita ei tule riittävästi.

Leiri- ja kurssikesä 2023

PÄIVÄLEIREJÄ JA  ERILAISIA  KURSSEJA, jotka eivät sisällä majoitusta.

1. 12.-16.6. Päiväleiri I — 5 päivää ratsastusta ja heppatouhuja 2-5 vuotta ratsastaneille.  Ratsastustunneille tehdään kaksi tasoryhmää. Päivittäin klo 9-17. Sisältää yhteensä 8 tuntia ratsastusta (leikkejä, maastoa, puomi-estetunteja, kouluratsastusta jne.), lisäksi oma hoitoponi, teoriaa, hevostaitoja,  kärryillä ajoa, päivittäin herkullinen lounas jälkiruokineen ja uusia kavereita. Lopussa pidetään leirikisa, rennolla asenteella, joissa kenenkään ei tarvitse jännittää. Mahdollisuus suorittaa hoito- ja ratsastusmerkkejä. Kaikki saavat oikean ruusukkeen muistoksi kilpailusta! Hinta 390 € (varaus 100  €) —TÄYNNÄ

2.  19.-22.6. Päiväleiri II — 4 päivää heppatouhuja vähintään 8- vuotiaille paljon talutusratsastuksessa käyneistä-noin 2 vuotta ratsastaneille. Päivittäin klo 9-14, sisältää joka päivä yhden ratsastustunnin, lisäksi ponien hoitoa, ja paljon erilaisia hevostaitoja käytännössä ja teoriassa, keppareita ja kavereita, kärryillä ajoa jne. Evästauko omin eväin. Hinta 280 € (80 €) — TÄYNNÄ

3.  20.-22.6. Istunta- ja kehonhallintakurssi — Nuorille ja aikuisille Jo perinteinen ”Jussin” (Ahtiainen) pitämä suosittu kurssi, jossa opit hallitsemaan kehoasi paremmin ja sitä kautta vaikuttamaan ratsuusi paremmin. Jussi on kokenut ratsastuksenohjaaja ja centered riding III-tason ohjaaja. Ti-to.
1. Ryhmä ratsastus klo 16-17.15 (75 min), 2. Ryhmä ratsastus noin klo 19.30-20.45 (75 min): Ryhmien välissä yhteinen osuus teoriaa/istunta- ja kehonhallintaharjoituksia ilman hevosta.  Hinta 210 (varaus 80 €), max 7 hlön ryhmät — TÄYNNÄ

4. 24.-26.7. Poneihin ja ratsastukseen tutustumiskurssi — klo 10-14, vähintään 7 vuotiaille lapsille, kellä ei ole kokemusta poneista ja ratsastuksesta tai kokemus on vähäistä. Joka päivä ratsastusta taluttajan avustamana, ponien hoitoa, käryillä ajoa, keppareita, kavereita, evästauko omin eväin. Hinta 150 euroa (varausmaksu 50 euroa)

5. 1.-3.8. Kisatiimin oma kurssi — sis 2 h ratsastusta/päivä, teoriaa, käytännön harjoituksia ym. hyödyllistä syksyn kisoja ajatellen, sekä maistuva lounas jälkiruoan kera joka päivä klo 9- iltapäivä. Tarkempi aikataulu tarkentuu lähempänä. Hinta 280 € (varausmaksu 80 €) Ti-to

 

YÖLEIREJÄ

1. 27.-30.6. Yleisleiri — 4 vuorokautta  (ti-pe). Vähintään kaksi vuotta ratsastaneille lapsille ja nuorille vähintään 10-vuotiaille  Hinta 440 € (varaus 120 €) Jonna opettaa. Perusratsastustaitojen vahvistamista, mutta myös esteratsastusta ja maastotunti. Leirille saavutaan ma iltana ja se päättyy perjantaina klo 16. — TÄYNNÄ

2. 4.-7.7. Estepainotteinen leiri — 4 vuorokautta (ti-pe) nuorille, jotka hallitsevat jo ratsunsa melko hyvin, ja esteratsastus sujuu hyvin jo väh. 50 cm esteillä, vähintään 12-vuotiaille vähintään 5 vuotta ratsastaneille. Leirille saavutaan mailtana ja leiri päättyy pe klo 16. Hinta 450 €.(varausmaksu 120 €) — TÄYNNÄ

3. 24.-26.7. Nuorisoleiri (ma-ke) 14-20 vuotiaille. Oma leiri hieman isommille ratsastuksen ystäville, olet ratsastanut vähintään 2 vuotta, mutta teemme kaksi tasoryhmää eli osa on ratsastanut jo selvästi enempi. Leirille saavutaan su iltana ja leiri päättyy ke klo 16. Kerää pian oma porukka ja tulkaa mukaan: Hinta 330 € (varaus 100 €).

3. 27.-29.7. Aikuisten oma koulupainotteinen leiri (to-la) opettajana Jussi Ahtiainen, joka päivä 2 tuntia ratsastusta, lisäksi 1½ tuntia teoriaa/kuivaharjoittelua tms./päivä.  Opetus max. 6 hlön ryhmässä. Voit osallistua leiriversiona; sisältää majoituksen, kaksi lämmintä ruokaa, aamu- ja iltapalat Hintaan 430. Tai voit yöpyä kotona, silloin hintaa ei sis. majoitus, eikä aamu- ja iltapaloja. Hinta 400 €. Varausmaksu 130 €. — TÄYNNÄ

4. 4.-6.8. Aikuisten oma estepainotteinen leiri / toinen ryhmä koulupainotteisempi, (pe-su) opettajana Jonna Nurmi. Joka päivä ratsastusta 2 tuntia (max 6 hlön ryhmässä), lisäksi teoriaa ja käytännön harjoituksia päivittäin noin 1½ tuntia.Toinen ryhmä voi olla ns. yleisryhmä eli esteitä vähän vähempi ja koulua tilalle. män leirin hintaan kuuluu joka päivä lämmin lounas ja lauantai-iltana mökillä iltapalaa. Mutta muuten aamu- ja iltapalat jokainen hoitaa itse. Kahviotiloissa on jääkaappi, keittolevyt, mikroaaltouuni, kahvin- ja vedenkeittimet. Toki esim. perjantaina voitte porukalla käydä kaupungilla syömässä tai grillikatos on vapaassa käytössä. Majoittua voit muualla tai leirikämpissä.  Hinta (sis. majoituksen ja edellä mainitut lounaat ja ke iltapalan) 350 €, hinta ilman majoitusta sisältäen edellä mainitut lounaat ja la iltapalan mökillä 320 €. (varausmaksu 100 €)